TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin If Vahinkovakuutuksen ruokasalissa Lauttasaaressa 27.3.2007. Kokoukseen osallistui 70 senioria. Vuosikokouksessa valittiin hallitukseen seuraavat henkilöt:

Alf Skogster, puheenjohtaja
Kirsti Fagerström, jäsen
Raili Etelämäki, sihteeri
Anja-Britt Thoden, varainhoitaja
Tua Wikström, jäsen

Hallitus kokoontui vuoden aikana 4 kertaa.

 

Senioreiden valitsemana varsinaisena tilintarkastajana toimi Angelica Säteri ja varatilintarkastajana Ulla Markkula.

 

 

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy on myöntänyt yhdistyksen virkistystoimintaan 2.000 €. Vuoden lopussa oli pankkitilillä 261,54 €. Tilikauden alijäämä oli 555,73 €.

 

 

Helmikuun 21. päivänä 23 senioria tutustui Helsinkiin kiertoajelulla, minkä opastus tapahtui ”stadin slangilla”.

 

 

Musikaali Sound of Musicia katsomassa Ruotsalaisessa Teatterissa 17.4. oli 44 senioria.

 


Syysretki tehtiin Hämeeseen 6.9. Ensimmäinen kohde oli kuvanveistäjä Emil Wickströmin Visavuori Sääksmäellä. Tutustuttiin Wickströmin museoateljeekotiin sekä Kari Suomalaisen näyttelyyn Karin Paviljongissa. Lounaalle siirryttiin Hämeenlinnaan ravintola Piparkakkutaloon, ja lounaan jälkeen perehdyttiin Hämeen linnaan ja siellä olevaan Vankilamuseoon ja Tykistömuseoon. Osanottajia retkellä oli 48.

 

Keskiviikkona 17.10. tutustui 27 senioria opastetusti Yliopistomuseo Arppeanumiin ja Rahamuseoon.

 

 

Perinteinen joululounas syötiin ravintola Lasipalatsin Palmusalissa 29.11., mukana 50 senioria.

 

Helsingissä 27.2.2008

Hallitus